Lilithin asussa

Aloin editoida tekstiäni muutama päivä sen kirjoittamisen jälkeen. Se oli ajanhukkaa. Nimittäin oman aikani hukkaa. En enää pitänyt mistään, mitä olin kirjoittanut. Vitsit tuntuivat kömpelöiltä, tekstuaaliset kikkailut tyhmiltä, havainnot tyhjänpäiväisilta ja ehkä ärsyttävimpänä yksityiskohtana kielessä näkyi se, että luen nyt Moby Dickiä. Siinäpä kirja, joka ansaitsee oman arvionsa. Ansaitseminen nyt samassa merkityksessä kuin silloin, kun joku ansaitsee saada selkäänsä.

(Väkivalta ei oikeasti ole ratkaisu.)

Alkuperäisessä kirjoituksessani halusin käsitellä kokemustani alastonkuvissa poseeraamisesta, mutta sen sijaan aloin puhua Raamatusta.

Nykyään kertomuksilta odotetaan johdonmukaisuutta aina tylsyyteen asti. Tai ainakin minusta tuntuu, että odotetaan. Se on hassua kun huomioi tarinankerronnan perinteen. Klassikkoeepokset eivät voisi syntyä tällaisena aikana. Niiden kerronta on täysin tehotonta, ne sukeltavat päätä pahkaa sivuseikkoihin ja ovat täynnä ristiriitoja tai rasittavaa toisteisuutta. (Myöskään Moby Dickiä ei julkaistaisi tänä päivänä. Todellakaan.)

Huomaathan muuten, että melkein kaikkien väitteideni eteen voisi kirjoittaa ”minusta tuntuu”. Se on niiden faktapohja. Loppuihin väitelauseisiin sitten ”minä tiedän”. Ja se on niiden lähde.

Raamattu ei edusta hyvää tarinankerrontaa. Siellä sanotaan jotain ja kumotaan se heti seuraavassa luvussa, kerrotaan asioita, jotka eivät voi olla totta yhtä aikaa. Mutta koska kaikki on fiktiota, kaikki on yhtä (aikaa) totta. Minä pidän Raamatusta, dramaturgisena virityksenä ainakin.

Nyt tajusin, miksi muutaman päivän takainen teksti tuntui niin huonolta. Olen tätä nykyä kiertoni armoilla. Sitä on vaikea tunnustaa, koska kuukautiskiertoon liittyviä ilmiöitä on aina käytetty naisia vastaan. Tasahormoniset miehet ovat muokanneet maailman itselleen sopivaksi. No, ehkä sitä eivät sentään tehneet pahuuttaan. Onhan miltei mahdotonta samaistua toisen kokemukseen, jos se poikkeaa paljon omasta.

Selitän tämän kiertojutun nyt, se on kiinnostava. Kiinnitä samalla huomiota siihen, kumman käsitteleminen saa henkilön vaikuttamaan vakavasti otettavammalta: alkemia ja joku, jonka nimi on Bombastus, vai kuukautiset.

Jos uskoisin ihmisen jumalisuuteen, olisi juuri kuukautiskierto minulle siitä pätevin todiste, sillä ihmisnaaraalla se kestää suunnilleen kuunkierron verran. Toisaalta on varmasti muitakin samanlaisia eläimiä, joten se siitä. Ja miksi kuunkierto olisi parempi kuin auringonkierto. Ihminen ei ole jumalinen, vaan maallinen ja taivaallinen siinä missä muutkin elämänmuodot. Juuri siksi kaikenlaiset kierrot ovat tärkeitä.

Kerron hieman kuukautiskierrosta, koska siitä ei uskoakseni opeteta juuri mitään koulussa. Ihmisen kierto jakautuu kahteen vaiheeseen, kuukautisista ovulaatioon kestävään follikulaariseen (hyvä) ja ovulaation lopusta kuukautisten alkuun kestävään luteaaliseen (paha). Vaiheiden väleissä ja aikana keltarauhashormonin sekä estrogeenin ja testosteronin tasot vaihtelevat rajusti, joskin onneksi ennakoitavasti. Sisällöntuottaja Harry Kloser-Pitcher, joka omien sanojensa mukaan miesselittää naiskehoa toisille miehille, esittää analogian, jonka mukaan siirtymä follikulaarivaiheesta luteaaliin tarkoittaisi miehelle samaa kuin jos hän vanhenisi 125 vuotta kahdessa vuorokaudessa.

Nice.

Kierron jälkimmäinen puolisko pitää sisällään PMS-oireet. Jotkut naiset kärsivät koko kaksiviikkoisen ”pahemmasta PMS:stä” eli PMDD:stä, jonka aiheuttaa (ehkä) keltarauhashormonin aineenvaihduntatuote. Häiriöön ei ole täsmälääkitystä, koska valitettavasti tutkimusrahat kuluivat erektiolääkkeiden kehittelyyn. Kirjoitin alkuperäistekstin elämäniloisessa, itsetuntoa pursuavassa follikulaarivaiheessa ja luin sen uudestaan murhanhimoisessa, kaupungit karrelle polttavassa luteaali-infernossa.

Naisia on pantu mielisairaalaan PMDD:n takia. Luin yhdestä Ylen jutusta. Enkä epäile hetkeäkään.

Miten niin olet nyt kiertosi armoilla, saatat ihmetellä.

Olen miltei koko aikuisikäni ajan manipuloinut joko kiertoani tai sitä, miten paljon se minuun vaikuttaa. Käytin hormonaalista ehkäisyä teini-iästä raskauteen asti. Toisin sanoen korvasin synteettisillä hormoneilla omani, hormonit virtasivat verenkiertoon (tai johonkin) tasaiseen tahtiin ja olo oli yhtä lattea päivästä toiseen. Lisäksi aina viime syksyyn saakka söin mielialalääkkeitä. Niitä määrätään myös vaikeisiin PMS-oireisiin, joten lääke vaimensi kaiken muun ohella hormoneiden johdattelemia huonoja fiiliksiä. Minun piti käydä lääkärillä – joka muuten tarjosi niin yhdistelmäehkäisypillereitä kuin mielialalääkkeitäkin – ennen kuin tajusin, että en ole hajoamassa tai hullu tai sairas, vaan minulla nyt vaan sattuu olemaan munasarjat.

Kun ilmoittauduin kuvattavaksi, pidin huolen, että kuvausajankohta sattuisi kierron ensimmäiselle puoliskolle. Vajaata viikkoa myöhemmin olisin kokenut itseni veltoksi läskiksi eikä sellaisessa olotilassa todellakaan mennä nakuilemaan mihinkään, missä paikalle saattaa sattua joku reipashenkinen sivullinen. Saati dokumentoida tätä häväistystä.

En osaa vastata siihen, miksi alun perin halusin alastonkuvia itsestäni otattaa. Se tuntui hyvältä idealta sillä hetkellä. Tajusin hiljattain, että eniten elämässä pelkään sitä, että kadun jotain, mitä en tehnyt. Kovin paljon muuta en sitten osaakaan pelätä. (Paitsi silloin pelkään, kun olen autossa, joka saattaa ajaa jonkun yli.) Minulle tuotti mielihyvää se, että toimin aloitteellisesti. Näin ystävästäni otetun valokuvan ja kun hän kertoi kuvaajan etsivän malleja, en harkinnut kahta kertaa. Liitän kirjeeni loppuun pari Jarno Lindholmin ottamista kuvista. Mutta koska olen tosi fiksu, se näkyy vain maksaville tilaajille. Jos tämä saa sinut harkitsemaan heidän joukkoonsa liittymistä, lupaan, ettei se vaikuta käsitykseeni sinusta. Vaikka valtaosa kirjoituksistani on vapaasti saatavilla, arvostan suuresti, jos joku katsoo työni tukemisen arvoiseksi. Vitosen kuukausimaksu on enemmän kuin mitä saan yhden kirjan myynnistä. Sen saadakseen täytyy itse asiassa varmaan myydä kaksi nidosta. Mutta ei mennä tähän. En oikein jaksa valittaa kirjailijoiden toimeentulosta. Aihe on suhteellisen tärkeä, mutta kiinnostaa minua vähemmän kuin esim. Moby Dickin vihalukeminen. Tai dinosaurukset. Tai maailmanloppu.

Tai Lilith.

Yksi Raamatun kiehtovimmista kohtauksista esitetään Genesiksen ensimmäisen ja toisen luvun välissä.

Luomiskertomuksen ensimmäisessä luvussa Jumala tekee ihmisen eläimistä viimeisenä omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi (Jumala on siis hermafrodiitti). Toisessa luvussa kohdataan yksinäinen tomusta kyhätty Aadam, jolle Jumala tehtailee muita eläimiä seuralaisiksi, ja kun he eivät riitä (Jumalan olisi kannattanut aloittaa koko luomistyönsä naisesta, olisi päässyt vähemmällä), hän nukuttaa Aadamin, kaivelee tämän sisuksia ja tekee Eevan.

Ykkös- ja kakkosluvut kuulostavat kronologiaan pakotetuilta kilpailevilta versioilta luomistilanteesta, kun dramaturgi ei ole ihan osannut päättää. Mutta entä jos ne ovat samaa jatkumoa? En tunne teologiaa, joten en tiedä, paljonko on pohdittu sitä, hävittääkö Jumala koko luomistyönsä ensimmäisen version kuudennen ja seitsemännen päivän välisenä yönä, vaikka ensin tuntuikin siltä, että tosi hyvä tästä tuli (Jumalan hormonikierto?). Jos ei, on pakko ihmetellä, mitä ekan luvun naiselle oikein kävi.

(Ja tässä minäkin olen, vaatimassa tarinalta johdonmukaisuutta.)

Juutalaisessa mytologiassa ensimmäiseksi naiseksi nimetään Lilith. Hän ei alistu Aadamille, koska ymmärtää kaikkien, tai tässä tapauksessa molempien, ihmisten olevan tasa-arvoisia. Lilith, joka on kiertonsa luteaalivaiheessa, ei jää vänkäämään oikeuksistaan, vaan poistuu Eedenistä. Jumala lähettää hänen peräänsä enkeleitä kyselemään, josko rouvalle sopisi palata paratiisiin. Mutta Lilith sanoo, kuulkaahan nyt pikkuystävät, minulla on tehtävä ja se on jotain sellaista kuin pikkuvauvojen ”heikentäminen”. Enkelit, jotka eivät suinkaan seuraa johtajansa ohjeita tässä vaan keksivät näitä juttuja omasta päästään, ovat silleen, että okei ihan sama, mutta jos et tule, niin joka päivä sata sinun lastasi kuolee. Lilith vastaa, että no can do. Jossain kohtaa, kenties kun on koukattu inspiraatiokierrokselle Mesopotamiaan, selviää, että niin Lilith kuin hänen lapsensakin ovat demoneita.

(Mitä on ns. riittävän hyvä äitiys, jos lapset ovat kirjaimellisia demoneita ja niitä riittää päivittäin sata kappaletta enkeleiden surmattavaksi?)

Yhdessäkään mytologiassa ei ole Lilithiä itsenäisempää henkilöhahmoa. Siihen nähden tuntuu sopivalta, että hän suhtautuu pragmaattisesti poikastensa tuhoutumiseen. Mitä tulee muiden lapsiin, Lilith ilmoittaa saaneensa tehtävänsä Jumalalta. Hän oli siis Jumalalle eräänlainen kannanhoidollinen työkalu. Se saattoikin olla tarpeen kun oli tullut kehotettua kaikkia lisääntymään ja täyttämään maa. Joskaan tämän episodin hetkellä Aadam ei ollut täyttämässä yhtään mitään, koska Eevaa ei vielä ollut ja kirjan nimi ei ole Partenogenesis.

Voi olla, että mikään tästä ei ole totta ja kaikki on. Lilithin tarina kirjattiin ensi kertaa kokonaisuudessaan muistiin varhaiskeskiajalla rabbien laatimaan monikulttuuriseen kirjallisuuskatsaukseen. Mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Mutta luulenpa, että jokainen nainen tuntee Lilithin, vaikka rabbien kirjoitukset olisivat viime aikoina jääneet lukematta.

Lilithin on sanottu edustavan feminiinisen voiman varjopuolta. Lilithin aluetta on siis tiedostumaton ja torjuttu, mutta myös voimavarat, joista ihminen ei (vielä) ole tietoinen. Varjoa voisi kutsua itsen luteaalivaiheeksi. Vaikka olen melko varma, että käsitteellä operoinut C.G. Jung ei niin tehnyt.

Lilith on uskomattoman varma tietonsa todenperäisyydestä. Kaikki ihmiset ovat tasaveroisia ja sillä siisti. Hän tietää, että tietää. Silloin ihminen on syvästi maadoittunut, häntä eivät hetkauta edes enkeleiden epäreilut ukaasit. Ei tavallaan ole ihme, että näin hävyttömän vahvan naishahmon pääasialliseksi elämäntehtäväksi on ajateltu miesten seksuaalinen piinaaminen. Mitäpä muutakaan nainen tekisi suuruudellaan. Vapaudellaan. Itsenäisyydellään.

Lilith voi tehdä mitä tahansa. Miksi ihmeessä hän tyytyisi olemaan joku seksidemoni?

Lilithin alastomuudessa on jotain, mitä halusin kanavoida kuvissani. Se ei lähtökohtaisesti ole viettelevää. Nautinnollisuus koituu ensisijaisesti hänelle itselleen, ei kenellekään muulle. Lilith edustaa maailmassa elämistä, ei katseen kohteeksi vääntäytymistä.

Alkuperäisessä tekstissä oli teennäinen lopetuskappale, jolta säästän sinut. Kas näin. En tiedä, näkyykö Lilith kuvissani, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään väliä, koska minulla oli mahtavaa.