Yhteyttä kyynisyyden sijaan

Jatkan koontiani Kelly Hayesin ja Mariame Kaban Let this Radicalize You -kirjasta. Luvussa viisi Rejecting Cynicism and Building Broader Movements he puhuvat organisaattorin vastuusta miettiä, kuinka omat teot ja sanat vaikuttavat muihin. Hayes ja Kaba nostavat esiin muutaman toistuvan ilmiön, jotka tunnistan myös itsestäni ja ohjaavat käsittelemään niitä rakentavalla tavalla.

Kun jokin yhteiskunnallinen ongelma nousee laajemman yleisön tietoisuuteen tai vuosisataiset sorron muodot näyttäytyvät uudessa valossa, saattaa pitkään aiheen parissa työskennelleille tulla tunne, ettei tässä ole mitään uutta.

Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistu globaalin lämpötilan 1,5 °C ylitystä ennakoiva IPCC:n raportti ja sitä edeltänyt poikkeuksellisen helteinen kesä herätti entistä laajemman joukon tietoisuuden ilmastokriisistä. Vuonna 2020 poliisin tappaman George Floydin tapaus toi Amerikan Yhdysvaltojen mustiin ja ruskeisiin ihmisiin kohdistuvan poliisiväkivallan ja Black Lives Matter -liikkeen viimeinkin myös monen valkoisen ihmisen tietoon. Palestiinalaisten vuosikymmeniä kokema sorto ja Israelin väkivalta alkaa vasta viimeisten parin vuoden ajan jatkuneen kansanmurhan myötä laajentua keskusteluksi kansainvälisen yhteisön roolista.

Turhautuminen on ymmärrettävää, mutta Hayes ja Kaba kehottavat erityisesti organisaattoreita miettimään, kuinka vastata ihmisten myöhäiseenkin heräämiseen tavalla, joka kutsuu nämä ihmiset toimintaan.

He tarjoavat avuksi seuraavia kysymyksiä itsereflektioon kyynistymistä vastaan:

• Minkälaista lopputulosta tavoittelet?

  • Ovatko sanasi ja tekosi lopputuloksen kanssa linjassa?

  • Jos ei, voitko muuttaa niitä?

• Minkä vaikutuksen haluaisit sanoillasi ja teoillasi saada aikaan?

  • Uskotko, että kykenet saamaan sen aikaan?

  • Jos niin, miten etenet asiassa?

• Minkälaista valtaa sinulla on, ja kuinka käytät tuota valtaa suhteessa käsillä olevaan kysymykseen?

On myös helppo jäädä jumiin vääryyksien ja kriisien kohtaamisen aiheuttamiin suuriin tunnereaktioihin. Tämä ilmiö tuntuu vahvistuvan sosiaalisessa mediassa, jossa on helppo kommentoida ajankohtaisia aiheita ja syöttää algoritmeille kauhistelua.

Organisaattoreiden ei kuitenkaan tulisi osallistua ihmisten tunnereaktioiden ruokkimiseen, vaan rakentaa yhteyksiä niin ihmisten kuin eri yhteiskunnallisten ongelmienkin välillä. Kutsu järjestäytymään lähtee oivalluksesta, ettei kenenkään meistä kohtalo, vapautuminen tai ongelmat ole yksittäistapauksia, vaan olemme kaikki kytköksissä toisiimme. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat toisiinsa kietoutuneita, joten niin tulee olla myös meidän ratkaisumme niihin.

“We do not suffer oppression identical to those of our ancestors, but the struggle against our oppressors has never ceased. Our struggles have shifted in shape, form, and context because our ancestors resisted.”

Kestävän järjestäytyneen yhteisön rakentaminen vaatiikin hoivan, oppimisen, ihmissuhteiden rakentamisen ja toiminnan yhteyttä. Koska meistä jokainen on ehtinyt sisäistää kaikenlaista haitallista ja nykyistä eriarvoistavaa järjestelmää ylläpitävää, on yhteiskunnallisissa liikkeissä toimiminen samalla näiden ajatusmallien purkamista.

Oman ja yhteisönsä toiminnan tarkastelu, kritisoiminen ja uusien ratkaisuiden etsiminen on välttämätön osa kestävää toimintaa. Hayes ja Kaba varoittivat kuitenkin käyttämästä aikaa ja energiaa palautteen vastaanottamiseen sellaisilta, jotka eivät ole toiminnassa mukana.

He puhuvat “poliittisista harrastelijoista”, jotka lukevat uutisia ja keskustelevat ajankohtaisista aiheista sosiaalisessa mediassa, mutta tekevät tätä lähinnä tyydyttääkseen omia emotionaalisia ja intellektuaalisia tarpeitaan, eivät osallistuakseen maailmaa muuttavaan toimintaan.

Organisaattorit, kuten kaikki ihmiset tekevät väistämättä virheitä. Virheet ovat osa toimintaa ja siksi niitä tulee vastaan enemmän ihmisille, jotka toimivat kuin niille, jotka eivät ole edes yrittäneet tehdä mitään.

Lisäisin “poliittisiin harrastelijoihin” myös ihmiset, jotka mielellään osallistuvat kokouksiin, keskusteluihin, koulutuksiin ja lukupiireihin, mutta eivät ole paikalla silloin, kun pitäisi pistää tikkuja ristiin jonkin konkreettisen asian aikaansaamiseksi.

Ymmärrykseni mukaan myös he kokevat toimivansa. He usein ajattelevat, että heillä on arvokasta näkemystä, josta on hyötyä niille, jotka toiminnan käytännössä toteuttavat. Lempeimpinä hetkinäni haluaisin kallistua tähän tulkintaan, mutta taidan ainakin itse olla vastaanottavaisempi palautteelle ihmisiltä, joiden tiedän olevan samassa liemessä eikä vain kommentoivan sivusta.