Kun Jyväskylä liikuttaa: Jyväskylässä palaset paikoillaan

Ennalle kotiin palaamisessa on jotain taikaa. Hetkessä tiivistyy se, mikä häntä Jyväskylässä eniten liikuttaa; tunne siitä, että tänne minä kuulun ja täällä on hyvä olla.

Jokainen meistä tietää yhden elämän tärkeimmistä tunteista – sen fiiliksen, kun tuntee kuuluvansa johonkin ja olevansa juuri siellä missä pitääkin. Oman paikan löytäminen hektisessä, vaativassa ja pelottavassakin nykymaailmassa ei aina ole helppoa. 

Viestinnän 5. vuosikurssin opiskelija Enna löysi kodin juuri Jyväskylästä. Hän kuvaa kauniisti sitä mielenmaisemaa, mihin hän aina palaa, kun saapuu takaisin kaupunkiin. 

–Olen asunut Jyväskylässä nyt neljä vuotta. Opiskeluaikana olen viettänyt esimerkiksi loma-aikoja sekä kesiä töiden takia muualla, sekä tehnyt yhden vaihdon. Liikuttavinta Jyväskylässä on ollut opiskelu- ja kotikaupunkiin palaaminen pitkän ajan jälkeen. Auto, bussi ja juna ovat liikuttaneet aina takaisin, ja viimeistään Vaajakosken kohdalla on tullut helpotuksen kyyneleet ja hyvä fiilis siitä, että on palannut kotiin. 

”Kaikki, mitä olen elämältäni koskaan toivonut”

Jyväskylä ei ole Ennalle vain opiskelukaupunki tai jokin paikka, missä arki pyörii ja pitää hoitaa velvollisuudet, vaan se tulee aina olemaan merkittävä osa hänen elämäntarinaansa.  

–Jyväskylään olen saanut rakentaa omanlaista elämää. Olen kokenut siellä aikuiselämän vuorenhuippuja ja kuilunpohjia, tehnyt kodin ja ikäni kestäviä ystävyyssuhteita. Jyväskylässä minulla tuntuu olevan kaikki. Se, mitä olen elämältäni koskaan toivonut.

Vuodet Keski-Suomen sydämessä tulevat aina kulkemaan Ennan mukana, vaikka matka joskus jatkuisikin toiselle paikkakunnalle. Tästä kokemuksesta nuori opiskelija on saanut paljon tärkeitä oppeja elämän eväsreppuun.

–Yksi kokonainen elämänvaihe ja sen sisällä vaihtuvat pienemmät hetket. Kaupunkiin ja sen tuomaan elämään kiteytyy niin paljon asiaa, että sen sanoittaminen on hankalaa. Eletty, tyytyväinen, turvallinen elämä ja sen huomaaminen palatessa muistuttaa siitä, mikä on oikeasti tärkeää. 

Kodin muistot saavat kultareunuksen

Palaaminen lapsuudenmaisemista takaisin Jyväskylään on Ennalle paljon enemmän kuin vain pelkkä ajomatka. Saapuminen kotipihaan, tavaroiden purkaminen ja arkiset rutiinit tekevät jokaisesta paluusta pienen rituaalin.

–Yleensä olen ollut yksin palatessani Jyväskylään. Etenkin pitkän ajan jälkeen tuntuu hyvältä tehdä paluu yksin, ja etenkin autolla. "Kotikotoa" on noin 2,5 tunnin automatka, ja reitti alkaa olla jo aika tuttu. Omaan pihaan kurvaaminen ja autolastillisen purkaminen omaan asuntoon on tietynlainen rituaali. Auto pitää ajaa alaoven eteen, kassit kantaa toiseen kerrokseen. Vastassa on oman kodin tuoksu, tutut tavarat, tumma lattia ja tyhjä jääkaappi.

Koti ei ole Ennalle vain pelkät seinät ja tavarat, vaan myös ihmiset, jotka ovat olleet osana luomassa sen merkitystä. Vaikka kaikki heistä eivät enää ole osana hänen arkeaan, heillä on oma roolinsa siinä, millä tavalla Jyväskylä on häntä liikuttanut.

–Joskus mukana on ollut perheenjäseniä, tai tavaroita on kantanut ylös kaverit ja exät. Kotiin kuuluu siis sellaisia ihmisiä ja muistoja, jotka eivät edes asu Jyväskylässä, tai sinänsä kulje tässä elämässä enää mukana. Silti hekin ovat olleet luomassa sitä Jyväskylää, josta on tullut minulle niin tärkeä. Minun mielestäni ne ovat tärkeitä juttuja, joille voi laittaa kaikesta huolimatta kultareunuksen. 

Hengittää sisään koko Jyväskylän

Paluu Jyväskylään nostaa joka kerta Ennalle hymyn huulille ja liikutuksen kyyneleen silmäkulmaan. Tutut maisemat vahvistavat tunteen siitä, että on juuri siellä, minne kuuluukin.

–Yleensä palaaminen Jyväskylään on tunnekokemuksena rauhallinen ja seesteinen. Matkalla tietää pääsevänsä pian omaan turvalliseen pesäkoloonsa. Naapuruston tutut tiet ja oikoreitit tuo fiiliksen, että tietää missä on, ei pääse eksymään.  

–Joskus ihan itkettää ja hymyilyttää, kun on niin kiva palata. Monesti tuntuu siltä, että haluaisi mennä tekemään ja näkemään kaikki Jyväskylän "kliseet" ja hengittämään sisään koko kaupungin, vaikka saapuisi kotiin myöhään illalla. 

Teksti: Henna Lehtonen